sunnuntai 15. helmikuuta 2009

1. ENSIMMÄINEN VIESTI – KEVÄT ON KOITTANUT ...

... ja ajatukset pyörähtelevät kaiken maailman siementen ympärillä. Piipahdin tuossa eräänä iltana Bauhausissa ja siellä vieressäni oli varsin komea serkku siemenostoksilla.

Katsoin häntä silmiin ja hän väisti. Meni hyllykön toiselle puolelle ja katsoi laatikoiden välistä suoraan silmiini. Olin varma että siinä on mies jota kiinnostaa siemen. Hän tuli hetken päästä samalle puolle hyllykköä kuin minä ja hipaisi kevyesti käsivarrellaan takkiani. Lähti ja katsoi vaivihkaa taakseen kävellen hidastellen kohti kassoja.

Kadotin hänet kassajonossa, enkä parkkipaikalla enää nähnyt häntä. Jäin hieman kaipaamaan sillä mies oli sopivan huolittelematon. Muutaman päivän sänki. Lyhyehkö. Veitikkamainen nenän nypykkä. Yhteiskylvöt jäi tekemättä. Lastia oli kuitenkin kertynyt joten jotain piti tehdä.

Mukaani jäi kuitenkin siemeniä kaikista huuruisista ajatuksista huolimatta. Hintakaan ei ollut alimmassa hintaluokassa kova (65 cnt), mutta kalliimmat luokat olivat vähän turhan arvokkaita. Tällä vuoden ensimmäisellä reisuulla mukaani tuli persiljaa, tilliä, päivänsineä ja perinteitä kunnioittaen erilaisia lobelioita sekä pensaskrassia ja tuoksupielusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti